keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kohti lopputurnausta: Slayers - FC Paltsarit 1-9

Iltaa. "Runkosarjan" toiseksi viimeinen ottelu on takana. Ennen ottelua vilisi ilmassa eri analyyseja sarjajumbon kohtaamisesta. Viekö voitto loppputurneeseen vai ei? Viimeisimmän tiedonmurusen perusteella (voitte arvata, että tilastovastaava on kaivanut päivitetyt tiedot kyllä kasaan) voitto ei vielä varmistaisi lopputurneeseen pääsyä, mutta voitto sitä jo monettako peräkkäistä lopputurnauspaikkaa kyllä mukavasti varmistelisi.

Alkulämmittelyssä oli hyvää virettä ja asennetta ilmassa. Lallikin oli saapunut 50 % invaliditeetistä huolimatta kantamaan kortensa kekoon punaisten eteen. Kyllä me hieman raihnaisia kai jo ollaan: luottopakkimme ja hieman aggressiivisellä pelityylillä pelaavan Tahvon lääkäri oli antanut menneellä viikolla tuomion: no more football games! No, Tahvon poisjäännin esti tänään muut syyt. Anyway, alkulämmittelyssä oli pientä kisailua kauden maalikuninkaan tittelistä. Erppa totesi tekevänsä ottelussa viisi maalia, ja Maurizio esitteli sellaisia taiturimaisia suorituksia, että ottelussa voi tapahtua ihan mitä tahansa.

Ennen ottelua maalipörssin tilanne oli seuraava:


Yhteenvetona todettakoon, että FC Paltsarit on jäljessä viime vuoden maalimäärissä, mutta Mauriziota ei pysäytä mikään - tänäkään vuonna. Viime vuoden maalisaalis ennen ottelua oli jo kasassa. Tilastovastaavalle propsit, että historiatietoakin jo löytyy.

Illan ottelun kulusta ei kauheesti kommentoitavaa. Vähän pakkovoiton ja omien tilastojen kaunistelua. Ottelun tähdistö oli kuitenkin helposti poimittavissa. Toim.huom! tilastovastaavan raportti ei ole tätä kirjoitettaessa valmistunut.

Illan tähdistö:

1 Erppa Uunila
x Eve
2 Jukkis

Erppa palasi omalle tasolleen. Aktiivista pelaamista, oivaltavia syöttöjä ja komeita maaleja. Ei kuitenkaan maalipörssin kärkeen.

Eve oli tänään vajaamiehisen puolustuksen selkäranka. Varvasvamma haittasi pelaamista, joten Eve tyytyi eleettömään puolustamiseen muiden höntyillessä ehkä hieman maalihimoissa. Ei virhesyöttöjä ja monta hyvää katkoa.

Yhden matsin ottelutauon jälkeen Kakkis hääräsi ympäri kenttää. Monipuolisesti. Jukkis-laatua.

Kuviot kuntoon, vuosikymmenestä toiseen...

Illan ottelun kantavia voimia.

Maalintekijätilastot odottavat, mutta tänään Punaisissa hikeä vuodattivat:

MVP Ilkka Antero

Pee Putkone
Jukkis Pietilä
Eve

Yildiz Paananen
Erppa Uunila
Lalli

Maurizio, 10.

Kausikorttilaisia taisi olla melkein enemmän:

Parta, jollaonseselkä
Lasse ja Elli
Petu ja Hannakaisa
Erpan parempi puolisko
VIP-kausikorttilainen Esa Uunila
Kaitsu Brown, myös illan tuomari.
Tilastovastaava Bongo

Tästä kohti ensi maanantain ratkaisevaa ottelua? Lopputurnaus ja Nutturan sauna häämöttää. Laittakaapa allakkaan.

torstai 15. elokuuta 2013

FC Paltsarit - Wankers United 6-0. Sarjakärki pitää.

Sarjakärjen ja taulukon viimeisen kohtaaminen pitää aina ennakkoon sisällään kysymysmerkkejä. Pysyykö asenne kunnossa, kun etukäteen on tiedossa "helppo ottelu, kuten todettua toissaottelun jälkipeleissä. Miten vastustaja jaksaa pelata tyylikkäästi ottelun loppuun jos maalitehtailu on rajua omaan päähän. Ja kaikkea muuta.

Tällainen ottelu siis pelattiin tiistaina Tampereen Chicagossa eli Nekalassa. Lopputulemana oli yllättävän hyvätasoinen ottelu, jossa vastustaja jopa hivenen hallitsi toista puoliaikaa. FC Paltsarit vuosikymmenten rutiinilla kuitenkin klaarasi ottelun selkeästi 6-0 kotiin. Toki suurempinumeroisimpiinkin rallatteluihin olisi ollut mahdollisuutta, mutta niin oli vastustajallakin saumansa. Kakkosveskari Ilkka Antero oli kuitenkin ottelussa ohittamattomassa mahtivireessä.

Maininnanarvoista oli myös Mela Melanderin paluu pelaavaan kokoonpanoon pienen tauon jälkeen - heti maali - ja ykköstykkimme Maurizio oli palannut Espanjan-leiriltä melko hyvävoimaisena. Ensimmäisen kosketuksen kanssa oli hieman vaikeuksia Espanjan samettinurmien jälkeen Riihitien sateen kostuttamalla hiekkakentällä, mutta ensi pelissä sitten samettijalkamme taas laittanee verkkoja tötterölle entiseen malliin.
Veneessä Sihti osuu, kentällä ei. 

Ilkka Antero oli ottelussa loistovireessä.



Kumpi antoi kaikkensa? Mela vai Vekku?
Kuka pelkää musta...eiku Tahvoa ja Moppea? Kohta kolisee.


Voitosta huolimatta lopputurnauspaikka ei ole vielä varma. Mutta lähempänä se on. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikon maanantain Pirkkahallilla käytävään otteluun. Huomioikaa, että TPV F-9 Härmälä tulee tekemään kausisuunnitelmaansa kuuluvan oppimatkan otteluumme. Heidän maanantain oppimisteemansa on: JOUKKUEHENKI! Tätä jo hieman reenattiin ottelu jälkeen legendaarisessa paikalliskuppila Katiskassa. Siellä se vasta hyvä yhteishenki asiakkaiden keskuudessa omia ja vieraita kohtaan onkin!

Otto Nummisen ja muiden valvovien silmien alla testataan FC Paltsareiden joukkuehenkeä.

Illan tähdistöön valittiin seuraavat pelaajat:

1 Ilkka Antero Riihimäki
x Lalli "Börje" Laaksonen
2 Lassi jr. Kotiranta

Ilkka Antero oli ohittamaton. Varsinkin toisella puoliajalla monta supersaveria ja nolla pysyi! Tällä voi olla ratkaiseva merkitys lopputurnauspaikkoja jaettaessa.

Lalli täytyy aina ihailla rauhallisen juonikkaasta, ja tällä kertaa tuloksellisestakin, pelityylistä. Ihan hyvin kun toisessa polvessa on toinen eturistiside poikki.

Kotiranta jr. tunnetusti pitää aina vastustajan puolustajat liikkeessä. Ainoa punaisten pelaaja joka pystyy vauhdillaan haastamaan vastustajien nuoria jalkoja. Ihailtava asenne taas kerrran pelaamiseen. Keneltähän perinyt?

Kuka oli illan ykköstähti?

Pojasta polvi pahenee.

Punaisten riveissä taas hienosti taistelivat:

MVP Ilkka Antero

Petu Numminen
Tahvo Maja
Moppe Moilanen
Vekku Nieminen
Pee Putkone

Lassi Kotiranta
Mela Melander
Erppa Uunila
Jukkis Pietilä
Lalli Laaksonen

Maurizio, 10.

Maalintekijät:

7m.     1-0      Lalli      
8m.     2-0      Pee P.
11m.   3-0      Pee P.
13m.   4-0      Mela
27m.   5-0      Lalli
41m.   6-0      Maurizio

Kausikorttilaisia oli taas ilahduttavasti sateisesta kelistä huolimatta paikalla:

Sofia ja Katja Putkonen
Lasse ja Elli
VIP Esa Uunila
Nummisen pesue x3 (Katri <3 p="">Tahvon jälkikasvu, tällä kertaa naisjaostosta
Tilastovastaava Bongo
Mökö Kotiranta







maanantai 5. elokuuta 2013

Kuuma kärkiottelu: Noppa - FC Paltsarit 1-1.

Alkuun, onnittelut 44-vuotiaalle Puuville! Vajaat kolmekymmentävuotta sitten vietettiin kauden päätösreissua etelän lämpöön. Näin se aika menee. 

Puuvi keskellä.

























Syyskausi käynnistyi tänään kuumalla kärkiottelulla Noppaa vastaan. Onneksi Maurizio lomaili etelän auringossa, koska muuten joukkotappelu olisi ollut lähellä (tämä tulkaten siitä, että Petu tuli vaihtoon sillä syyllä että kohta vetää vastustajan kaverilta hampaat sisään, pakkohan sitä oli vielä hapoilla kentälle mennä...). Ilman punaisia silmälaseja asiaa analysoiden, nuorille wannabe pelureille ottaa tosi koville kun vanhat patut jaksaa vielä painaa ja tulla kylkeen kiinni. Tahvonkin liukari tulkittii ikääntymiseen kuuluvaksi liukastumiseksi - kyllä mekin osataan. 

Tänään vuodatettiin oikeasti verta ja hikeä. Tuloksena oli hyvä tasapeli sarjakakkosta vastaan ja kaikki on nyt omissa käsissä. Tasapeliin ei voi olla ikinä täysin tyytyväinen, mutta tänään täytyy sanoa että tämän joukkueen ja kausikorttilaisten estitys oli sitä luokkaa, että on hyvä olla tyytyväinen FC Paltsari: taistelumatsi, kausikorttilaisten kannustus ja hyvät jälkipelit analyyseineen -  ei näkynyt vastustajan pojuja Sammon Grillillä analysoimassa...ei olisi ollut vapaita penkkejäkään ja mopoautoille ei olisi ollut parkkitilaakaan. 

Ottelun koko kuva: Veno puhaltaa, Iku tulee kohta häkin läpi ja VIP-kausikorttilainen Esa on valmis laittamaan kakarat kuriin. Petu pidättelee vieressä pyörtymistä. 

Illan tähdistö raadin ristiriitaisen näkemyksen mukaan:

1 Veno
x Jussi Alho
2 Sauke Savolainen

Veno perusjalkakikkojen lisäksi taisi pelastaa pari maalia maaliviivalta. Monia hyviä katkoja ja pelinrakentelelua. Ja pelin jälkeen kun lähtee prätkällä kotiin, niin vastustajan mopoautot ja slimmatut tukat menee sekaisin.

Voittava maalivahti ottaa sen kolme-neljä paraatipelastusta per peli. Jussi teki sen tänään. Pitkät opettajan kesälomat tekee hyvää.

Sauke - taistelu ruumiillustuma. Ennen peliä läppää, pelin aikana ei sanaakaan. Vain armoton tappajan katse. Tämän TPV-valmentajan joukkueessa noudatetaan Virtasen ja Saarelan oppeja?

TPV:n paitaa tänään ylpeänä kantoivat:

MV. Jussi Alho
Varamolari Ilkka Antero (alkulämmittely)

Tahvo Maja
Vekku Nieminen
Moppe Moilanen
Veno (Juha) Veijonen

Pee Putkone
Petu Numminen
Jukkis Pietilä
The fire
Eve Lindholm
Sauke Savolainen

Kausikorttilaiset:

Lasse ja Elli
Tilastovastaava Bongo
Katja ja Sofia Putkonen+ Candy + Päivi
VIP Esa
Parta jollaonselkä
Mökö Kotiranta
Vaari Putkonen
Hemppa Helminen
Tahvon jälkikasvu
Petun jälkikasvu (FC Paltsarit -jäsen)
Jone "Himenezzzzzzz" Marjeta

Maalintekijät:

20.min 1-1 Sauke Savolainen


Ensi tiistaina sitten taas, paikka Riihitie, Nekala. Katiskassa jatkot...