keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Great balls of fire: FC Paltsarit - Big Balls 9-2.

Ottelun teemaan kuuluen Maurizio otti avainroolin illan ottelussa. Vilma-tyttären (onnea huomiseen inssikokeeseen) läsnäollessa Maurizio sai uuden vaihteen päälle: kolme maalia ja ainakin yksi syöttö. Syöttö tosin taisi olla se ainoa syöttö jonka Mauri pelissä antoi, muuten aikas maaliahneella päällä.

Mauri näytti arvostelijoille pitkän ne...eiku kielen!

Itse ottelu oli FC Paltsareille melko helppo. Terassilla todettua, että onneksi olemme saaneet kasvattaa kuntoa näillä huonommilla porukoilla ja se taitaa pitää niiiiin paikkaansa. Tilastovastaava oli kuitenkin tehnyt pohjatyöt huolella ja informoi ennen ottelua, että vastustaja sarjasijoituksesta huolimatta on tehnyt, ja päästänyt, paljon maaleja. Tästä se vastustajan taktiikka sitten selvisikin: kaksi kyttää ja keskialueelle jää paljon tilaa. Ja meille on turha liikaa tilaa antaa. Yhdeksän maalia, kauden paras saldo, ja noin kaksikymmentä kutia kauas puistoon oli illan saldo. Kyllä sitä kelpasi kylmät Häppyhour-oluet terassilla matsin jälkeen nauttia.

Ottelussa muuten debytoi uusi TPV-taustainen pelaaja, Markus Aalto. Ikäluokka Palon luokkaa, mutta liike tällä hetkellä huomattavasti parempaa kuin jalkavaivaisella Palolla. Mainittakoon lisäksi, että viime ottelussa debyytin teki Lundin Sami, legendaarisen Juspa Lundin poika. Tervetuloa molemmat joukkoon. Markus voi tulla jatkossakin pelaamaan, vaikka olikin nyt Melan kuskina...Mela teki myös kauden avausdebyyttinsä ja paras suoritus oli toisen puoliajan avauspallottelu keskiympyrässä ennen matsin alkua.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi maanantain kärkiottelua, toivottavasti saamme hieman lisää jengiä kasaan.

TPV:n rivejä ylpeänä tänään kantoivat:

mv(p) Ilkka "Pireeni" Riihimäki

Pee Putkone
Jukkis Pietilä
Kaitsu Brown
Markus Aalto

Mökö Kotiranta
Mika Aaltonen
Eve
Mela Melander

Maurizio

Tilastovastaava: Bongo

Sairaslista:


The Fire (ranne ja jalat paskana, korkeintaan saunailtakunnossa)

Kausikorttilaiset:

Lasse ja Elli
Katja ja Sofia Putkone
Jone Marjeta
Maurizion Wilma


Ottelun tähdistö:

1 Maurizio
x Mökö Kotiranta
2 Mela Melander

Maurizio illan tähti. Hirveetä yritystä ja maalihanat auki. Tuplana tosin olisi voinut tulla maaleja lisää.
Mökö riistää ja raastaa taas viime kausien malliin. Vanhalla herralla paikat lämpenee aina silloin kun vene on saatu vesille, siinä sen salaisuus?
Melalle säälipisteet debyytistä. Toi paremman kaverin mukanansa :)

Maalintekijät Bongon tilastoista sitten joskus....


Ensi maanantaihin!









maanantai 14. toukokuuta 2012

FC Paltsarit -Moraaliset Voittajat 6-1.

FC Paltsarit jatkoi voittoputkeaan tänään Riihitien kentällä. Tuomarina toiminut Mr.Toijala oli onneksi muistanut vaihtaa TPV:n verkkatakin Leedsin vastaavaan, jotta FC Paltsarit välttävät taas vastustajan syytökset meidän suosimisesta. Tuomari totuttuun tapaan salli tänään keskimääräistä kovemman pelin, mutta erityispropsit vastustajalle, että eivät kyllä turhaan kitisseet, mm. The Firen ja Tahvon kohtuullisen kovista naputteluista jaloille. Vahinkoja sattuu.

Osanotto oli taas mukavan runsasta, ja FC Paltsarit sai vahvistuksia sitten viime kerran vanhoista tutuista pelimiehistä. Alhon Jussi saatiin takaisin maaliin ja Ilkka Antero päästettiin dominoimaan alakertaa rauhallisella viileydellä. Lisäksi Kaitsu Brown, Moppe Moilanen, Jone Marjeta ja, illan tähti, Lalli Laaksonen tekivät kauden ensimmäisen esiintymisensä punaisten riveissä. Sauke sai ostettua jo uudet kengät, mutta ei päässyt niitä vielä testaamaan...muista Sauke istua niiden kanssa saunassa pari kertaa ettei tuu rakkoja. Sen verran kovatempoista nämä matsit nykypäivänä ovat...

Itse otteluun vastustaja tuntui valmistautuneen taktisesti huolella. Taktiikkakuviot tuntuivatkin ekalla puoliajalla toimivan, ja puoliajalle mentiin tasatilanteessa ja varsinkin vastustajan terävät vastahyökkäykset tuntuivat aiheuttavan ongelmia. Nuoruudeninto koitui vastustajan kohtaloksi, koska päätön ja turha pallon perässä juokseminen antoi FC Paltsareille lisätilaa ratkaisuihin toisella puoliajalla. Illan ehdottomaksi tähdeksi nousi suvereeenilla pelillä Lalli uusilla Nikeillaan. FC Paltsareiden tulivoimainen puolustus antoi hyvää taustatukea. Lallin illan saldo: 2+3, ei yhtään harhasyöttöä ja loistavaa xavimaista pelinrytmitystä yläkerrassa. Olis Jaska ja Jykä ylpeitä illan suorituksesta.

Kulttuuribaari Katiskan terassilla illan tähdestä ei ollut epäselvyyttä. Tähdet jaettiin seuraavasti:

1 Lalli Laaksonen
x Pee Putkone
2 Tahvo Maja


Lallista kaikki adjektiivit jo käytettiin. Allekirjoittanut ja Tahvo Maja huolehtivat tällä kertaa FC Paltsareiden tulivoimasta ja teki tuikitärkeät kaksi ekaa maalia "kaukolaukauksilla". Kyllä ne pakitkin osaavat. Moppe Moilanenkin koitti muutaman kerran samassa imussa, mutta ei tuo häkkikenttä oikein riittänyt.


Punaista paitaa tänään taas ylpeänä kantoivat:

mv. Jussi Alho

Pee Putkone
Vekku Nieminen
Ilkka Antero Riihimäki
Kaitsu Brown
Moppe Moilanen
Tahvo Maja

Mikko The Fire Palo
Jukkis Pietilä
Mökö Kotiranta
Eve Lindholm

Maurizio
Kanke Kanerva
Jone Marjeta

Kausikorttilaiset:


Tilastovastaava Bongo
Elli ja Lasse
Marjetan jälkikasvu
Jukkiksen Jonne

Maalintekijät:

1-0 Tahvo
2-1 Pee Putkone
3-1 Eve
4-1 Lalli
5-1 Kanke
6-1 Lalli

Näin. Tästä on hyvä jatkaa. Kunto on nousussa.



Illan tähti







maanantai 7. toukokuuta 2012

Here we come again! Hyvä tytöt!

Viides kausi FC Paltsareilla käynnistyi. Hieno saavutus sekin. Vieläkin vahva side yhdistää meitä. Mahtavaa. Se kauden alkusanoista, annetaan puheenvuoro vastustajajoukkueelle:

"Ei ne loppuun asti jaksa juosta", kommentoivat vastustajajoukkueen kaverit kun meidät näkivät (lähde: vaimo, joka otti kuvia vastustajan päädystä...).

Kyllä se piti paikkaansa, mutta Virtasen Jaskan opein: pallo liikkuun! Sillä tänään pärjättiiin. 3-1.

Mutta, kevyt väli-info joukkueen tilasta:

- Eve oli hiihtänyt talvella paljon
- Jukkis oli lihonut + 15 kg
- Parta oli ostanut uuden auton (x-trailer)
- Tahvo oli normaalia huonommassa kunnossa (ei ryypänny kuitenkaan)
- Tilastovastaava oli huolissaan porukan huonosta kunnosta...(talvireeni jääny kuulemma väliin)
- The Fire oli tehnyt pahvin Kussareiden kanssa 6.divisioonaan. Sanktiot myöhemmin.
- Parran ura ohi, paikat ei kestä (Marjukan ja Katjan suhteet TAYS:iin selvityksen alla)
- Möksä sai uuden soittoäänen jälkipeleissä (mennään ja haetaan kaljaa abc:ltä...)

Itse otteluun. Kiovan Puisto iso kenttä tarjosi rapakuntoiselle FC Paltsareille hieman lisähaasteita. Onneksi tällä kertaa vastustajalla Metsofutiksella ei rittänyt tarpeeksi taitotasoa meidän selittämiseen. Ottelun hidas tempo suosi meitä. Deja Vu sanoi nykäsen Matti, sama ilmiö tuli mieleen kun Maurizio ekalla minuutilla pääsi yksin läpi...lopputuloksen tiedätte... Kokonaisuutena porukasta erottuivat ne, jotka ovat tehneet edes jotain urheilua talven aikana. Tämä on se painavin syy, millä arvovaltainen raati valitsi illan tähdistön terassilla.

1 Eve
x Vekku
2 Tao Tao


Eve. Ainoa joka takaakierron jälkeen jaksoi juosta myös alaspäin.
Vekku. Takuuvarmaa peliä ja jaksamista.
Tao Tao eli Kanke. Ainoa pelote kärjessä kohtuullisine jalkoineen..Shoot!


Sairaslista ekan pelin jälkeen:

Veno, nilkka

Kun ei olla Kussareita, niin täytyy todeta Venon vammaan, tyttäreni Sofian 11 v.,
sanoin seuraavasti: "jos ei tuu verta niiin ei voi sattua". Just ni.

Perinteiseen tapaan meidän matsissa on enemmän katsojia kuin TamU:n matsissa eli kausikorttilaiset:

Elli ja Lasse
Sofia, Candy ja Katja Putkonen
Jonne Pietilä
Parta Lindholm
Mr. Sihti Vilkku Vilenius
Kanken poika
Pari Mika. A:n asiakasta Herwoodista (vasta toisella puoliajalla..)

Punaista tänään ylpeänä kantaen:

MV: Ilkka Antero

Vekku "Kossiivi" Nieminen
Tahvo "DelaJokinen" Maja
Veno
Pee Putkone
Eve

Mökö Kotiranta
The Fire
Mika Aaltonen
Kakkis Pietilä

Kanke Kanerva
Maurizio (nro 10)

Mahtavaa pelata ja nähdä taas. Toivottavasti teillekin. FC Paltsarit on myös Facebookissa.

Porukka on sen verran rapakunnossa, että ilmoitin meidät Kylpylä-cup:iin kesäkuun ekana viikonloppuna: http://www.fururheilu.com/kylpyla-cup

Ensi maanantaina ilmoittautumisia. Lähtökohta on se, että pidetää eka saunailta tämän turneen yhteydessä. Kuolemantapaukset urheilusta kirkkaana mielessä pitäen...


 Kuvia: